torstai 26. syyskuuta 2013

Suklaata ja söpöläisiä



Saimme Börjen ja Lennin kanssa eilen vieraita etelämmästä, kun Emppu ja Hepsu supersuloisine vauvoineen huristelivat meille kyläilemään. Talokierroksen ja kevyen lounaan lomassa päivitettiin viimeaikaiset kuulumiset ja huokailtiin vauvojen ihanuutta. Börpis oli liikuttavan innoissaan vauvoista ja silminnähden ylpeä saadessaan nostaa pudonneen tutin takaisin pieneen suuhun. Kahvin kanssa nautittiin Empun tekemää herkullisen tuhtia Rocky Roadia ja Hepsun ja isomman poikansa leipomia valkosuklaisia goji-cookieita. Nam sanon minä!




Emppu valitteli lähikaupan vaahtokarkkivalikoiman olleen sen verran suppea, että suklaan seasta löytyi tällä kertaa ”vain” suolapähkinöitä ja Dumlen puolikkaita. Itsehän olen sitä mieltä, että vaahtokarkkeja tulisi syödä vain grillattuna ja myönsi Emppukin, ettei hänkään niitä varsinaisesti Rocky Roadiin kaipaa, joten saatoimme todeta yksinkertaisen olevan kauneinta tässäkin asiassa.





Tuliaiseksi sain Balmuirin kauniin suklaansävyisen pallokynttilän. Lahja oli erittäin mieluinen, sillä olen kyseisiä kynttilöitä jo muutamana talvena ihaillut, mutta raaskinut ostaa vain lahjaksi muille.





Kiitos rouvat piristävästä vierailusta, toivottavasti nähdään taas pian! Börjekin oli sitä mieltä, että ”Emppu-täti ei saa lähteä”. Niin ja sanonpa vielä sen, että Rocky Road oli myös erittäin toimivaa aamusuklaata...


10 kommenttia:

  1. Ihania söpöliinejä nuo pikkuiset!! Ja todellakin herkkullisen näköisiä tarjoiluja, pitäisiköhän itsekin ottaa pala aamusuklaata tän kahvin kanssa.... ;)

    VastaaPoista
  2. PS. Sulle olis haaste mun blogissa tänään illemmalla, toivottavasti et ole sitä vielä saanut :)

    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, jään mielenkiinnolla odottamaan! :)
      ...ja voin melkeinpä luvata että en ole ko. haastetta saanut :D

      Poista
  3. Muistin nyt tulla katsomaan blogia ihan koneella, kun puhelimella on niin köppästä selailu. Nyt laitan Bloggeriin, niin nään aina päivitykset.
    Aivan ihania kuvia oli susta ne viltin alla otetut. Oot niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit pyörähtämään! :) Pojat olikin teille evakossa alkuviikosta ja Lars mainitsi jostain makeista kultaisista glittertennareista. Mun on ihan pakko saada nyt tietää, että mitkä mahtaa olla kyseessä!

      Poista
  4. Kiitos kauniille emännälle! Pian uusiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne ja ehdottomasti näin tehtään! :)

      Poista
  5. Kiitos vielä viimeisestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hurmaavalle seuralaisellesi <3

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona